On nykyään aina pimeää kun herään.
En käsitä, miksi aamulla puoli tuntia tuntuu viideltä minuutilta. Lopulta aina tulee kiire.
Ja kun kaikki meistä eivät tahdo lähteä, ei millään. Toisaalta ymmärrän. Suorittamista, tottelemista, sopeutumista, sietämistä, viihtymistä... Pienestä pitäen, mutta sanotaanhan että se kasvattaa. Elämää varten.
On tullut myös se aika että etsitään sukkaa, rukkasta, pipoa, myssyä, nuttua, laukkua. Missä on äidin puhelin, sitä tarvitaan aina jotta isommat saa kiinni päivällä. Aina jotain tulee kuitenkin. Lapsen pieniä ongelmia, yleensä - onneksi.
Kyllä me selviydymme. Äitikin.
